Muistotilaisuus

Muistamme hänet jota nyt kaipaamme, rakastavan sydämen, ahkerat kädet, helkkyvän laulun, metsälle lähtijän. 

Vietetään hetki yhdessä, muistellaan.

Muistotilaisuuden järjestäminen

Muistotilaisuudesta voi tehdä ikimuistoisen, vainajan toiveita ja persoonaa kunnioittavan tilaisuuden. Autamme muistotilaisuuden suunnittelussa ja järjestämisessä yhteistyössä luotettavien yhteistyökumppaniemme kanssa. Varaamme juhlapaikan ja olemme yhteydessä pitopalveluun ja muihin yhteistyötahoihin, jotka tarpeen mukaan ovat vielä yhteydessä omaisten edustajaan käytännön järjestelyistä sopimiseksi. Muistotilaisuus voidaan järjestää myös omaisten kotona tai muussa perheelle tutussa ympäristössä.

Pitopalvelu huolehtii muistotilaisuuden tarjoiluista

Pitopalvelu järjestää tarjoilut muistotilaisuuksiin. Valittavanasi on erilaisia valmiita laktoosittomia menu-vaihtoehtoja tai voimme suunnitella yhdessä tarjoilut toiveidesi mukaan. Muistotilaisuudet järjestetään yleensä seurakunnan tiloissa tai jossakin muualla, missä on keittiö ja sopivat tilat ruokailulle.
Minimiveloituksemme muistotilaisuuksista 20 aikuisen henkilön mukaan.
Lapset 4-12v. -50%, alle 4v veloituksetta.

Muistathan myös tilata kukat muistotilaisuuteen, kukat viimeistelevät kauniisti juhlatilan.

Kilometrikorvaus 0,60 €/km, lukuunottamatta kanta-Joensuu, Kiihtelysvaara, Ylämylly, Kontiolahti ja Eno.

 

Menuvaihtoehdot

Minimiveloitus 20 hlöä (aikuinen)

Menu 1

​Kahvitarjoilu

                                                                

Karjalanpiirakoita ja munavoita, graavilohta

Täytekakkua, kahvikakkua, pikkuleipiä

Kahvia, teetä ja mehua

                                                         

20€ / hlö (Lapset 4-12v. 10 € / hlö)

 

Menu 2

Voileipäkakku

                                                                

Voileipäkakkua: kinkku ja kala, karjalanpiirakoita ja munavoita

Täytekakkua, kahvikakkua, pikkuleipiä

Kahvia, teetä ja mehua

                                                         

28 € / hlö (Lapset 4-12v. 14 € / hlö)

Gluteeniton/vegaaninen + 5 € / hlö

Menu 3

Kiusausbuffet

                                                                

Kinkku–tai lohikiusaus, vihreää salaattia, patonkia ja levitettä

Kotikalja, vesi ja maito

Täytekakkua, pikkuleipiä

Kahvia, teetä ja mehua

                                                         

28 € / hlö (Lapset 4-12v. 14 € / hlö)

 

Menu 4

Keittobuffet

                                                                

Lohi-, liha, tai kasvissosekeitto, juustosiivuja, maalaispalvikinkkua

Karjalanpiirakoita ja munavoita

Kotikalja, vesi ja maito

Täytekakkua, pikkuleipiä

Kahvia, teetä ja mehua

                                                         

28 € / hlö (Lapset 4-12v. 14 € / hlö)

Menu 5

Pohjois-Karjalainen juhlapöytä

                                                                

Lämmin ruoka valinnan mukaan:
Karjalanpaisti tai
Uunilohi kermakastikkeessa tai
Porsaanfilee kermakastikkeessa

Keitettyjä perunoita, kasvisgratiini, vihreää salaattia, sienisalaattia, graavilohta

Karjalanpiirakoita ja munavoita

Kotikalja, vesi ja maito

Täytekakkua, pikkuleipiä

Kahvia, teetä ja mehua

                                                         

34 € / hlö (Lapset 4-12v. 17 € / hlö)

Menu 6

Härkisstroganoff, vegan

                                                                

Täysin vegaaninen menu

Härkisstroganoff, keitetyt perunat, uunikasvikset, vihreä salaatti, marinoitu punasipuli

Maidottomat riisipiirakat ja levite

Kotikalja, vesi ja kaurajuoma

Suklaakakkua, pikkuleipiä

Kahvi, tee, mehu

                                                         

34 € / hlö (Lapset 4-12v. 17 € / hlö)

Valokuvaus siunaustilaisuudessa

Ammattivalokuvaajan käyttö antaa omaisille mahdollisuuden viettää siunaus- ja muistotilaisuus rauhallisesti, niin ettei itse tarvitse keskittyä valokuvien ottamiseen.

Käsiohjelmat siunaustilaisuuteen

Kauttamme myös käsiohjelmat muistotilaisuuteen (minimi 10 kpl) á 2,80€/kpl. Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Autamme kaikissa hautajaisjärjestelyissä

Hautauspalvelussa suunnittelemme hautajaiset toiveidesi mukaan. Liikkeessämme voit asioida rauhassa ja suunnitella ammattilaisemme avulla edesmenneen läheisesi näköiset hautajaiset. Meiltä voit valita joko yksittäisen tuotteen ja palvelun tai hautajaisjärjestelyt kokonaisuudessaan.